Nuorten SM-kisat järjestetään Rovaniemellä 

Nuorten judon suomenmestaruuskilpailut järjestetään Pohjois-Suomen aluejärjestön alueella, Rovaniemellä 4. helmikuuta 2017. Kisoissa nähdään alle 18- ja 21-vuotiaiden judolupausten parhaimmistoa yhtenä päivänä järjestettävän turnauksen yhteydessä. Kotiedusta pääsee nauttimaan rovaniemeläisen Kyoama-judoseuran ikäluokkansa huiput, kuten 8.10. järjestetyn Samurai Cupin neljännessä osakilpallussa luokkansa (P18-73) voiton napannut Joonatan Haapanen sekä kyseisessä, niinikään Rovaniemellä järjestetyssä osakilpailussa ainoana painoluokkaansa (M21-66) edustanut Santeri Värinen. Oulun Judokerhon kirkkaimpia mitalitoivoja taas SM-kisoissa…

Rakkaudesta lajiin

Tiedättekö sen tunteen, kun hurahtaa johonkin täysin? Judo on sellainen laji, jonka kanssa helposti näin pääsee käymään. Tällöin koko vapaa-aika alkaa helposti pyöriä lajin ympärillä. Rakkaudesta lajiin, sanotaan. Ja sitähän se nimenomaan onkin parhaimmillaan. Kamppailulajit nostavat jatkuvasti suosiotaan niin Suomessa kuin maailmallakin. Nykyään esimerkiksi vapaaottelu on noussut niin suureen suosioon, että laji on nostettu lähes kaikkien suosituimpien vedonlyöntipalvelujen valikoimaan. Myös judo löytyy…

Barents Cupista menestystä pohjoiseen!

Rovaniemellä oteltiin heti Samurai Cupin jälkeisenä päivänä sunnuntaina monikansallisen, yksipäiväisen Barents Cupin merkeissä, jossa nähtiin kotimaisten judoseurojen lisäksi myös kostamuslaisen Kostomuksha Judo Teamin edustajia. Muutamaa sarjaa lukuunottamatta suomalaiset judokat olivat venäläisiä kilpatovereitaan parempia. Venäläisseuran edustajista Vlad Kondrakov (P15+66), Maksim Zerkin (P18-66) sekä Denis Lamchenko (M-73) voittivat omat sarjansa. Etenkin 11-vuotiaiden tyttöjen ja poikien sarjoissa pohjoissuomalaiset seurat valtasivat palkintokorokkeet. Lähes kaikissa ikäryhmän painoluokissa…

Koyamasta Vuoden Judoseura 2015!

Rovaniemen ja koko Lapin suurin judoseura Koyama palkittiin kamppailulajien omassa urheilugaalassa Suomen Urheilugaalan yhteydessä Vuoden Judoseuran 2015 palkinnolla. Palkinto jaettiin 12.1.2016 järjestetyssä tilaisuudessa. Perinteikkäässä seurassa tunnustusta juhlittiin ja Pohjois-Suomen kamppailu-urheilu saikin hyvin näkyvyyttä, kun useat Lapin, Oulun ja Kainuun seudun judokat ja lajitoimijat putsasivat palkintopöytää henkilökohtaisilla ansioilla. Valtakunnalliseen judo Hall of Fameen nimitettiin Jaana Ronkainen Oulun judokerhosta sekä Jorma Korhonen Kajaanin judokerhosta….

Etsitkö uutta harrastusta? Tule kokeilemaan judoa!

Judo on pitkän historian omaava kamppailulaji, joka sopii kaikentasoisille liikkujille. Judon perinteisiin kuuluu yhdessä harjoittelu, jolloin aloittelijat pääsevät kehittämään taitojaan pidempiaikaisten harrastajien ja kilpatasolla kamppailevien kanssa. Vaikka judossa on koko joukko erilaisia etikettejä ja sallittuja liikkeitä, voi jokainen judoka kehittää juuri itselleen sopivan tyylin. Lajissa voi pärjätä yhtälailla jokainen, oli sitten pitkä tai lyhyt, vanha tai nuori! Lajia harrastetaan paljon puhtaasti kuntoa…